Taikalyhty
-

Taikalyhty - Lemin vanha kirjakauppa

Taikalyhty toimii Suomen vanhimmassa toimivassa maakaupassa, joka on toiminut vuodesta 1870 antikvariaattina. Kirjakaupan ovet ovat avoinna kesäisin, jolloin siellä pidetään antikvariaattia ja gallerioita vanhoista valo- ja elokuvista. Taikalyhdyssä sekä lemiläiset että koti- ja ulkomaiset vieraat ovat voineet tutustua mm. lemiläisiin tapoihin ja perinteisiin menneinä aikoina. 

Lemin kunta on syvästi pahoillaan Aapo Pekarin poismenon johdosta lokakuussa 2021 ja toivottaa voimia läheisille suureen suruun. Taikalyhty jatkaa elämistään ja Lemin kesien rikastuttamista veljensä Mikko Pekarin kautta.

Taikalyhty, jossa yhdistyy antikvariaatti, näyttelytila ja elokuvateatteri. Taikalyhdyn omistaja Aapo Pekari asui Helsingissä, mutta tuli kesäisin avaaman Lemille antikvariaatti Taikalyhdyn. Samassa tilassa järjestettiin myös tänä kesänä 2021 elokuvaohjaaja Hannu Peltomaan valokuvanäyttely. Näyttely koostui valokuvista Rauni Molbergin elokuvasta Aika hyvä ihmiseksi, jossa Hannu toimi kuvaajana ja leikkaajana. Samaa elokuvaa näytettiin kesän mittaan Taikalyhdyn elokuvateatterissa, pienessä sympaatisessa huoneessa, jonne elokuva heijastettiin.

Taikalyhdyn kesän 2021 toinen näyttely oli : ” Lemi ennen ja nyt”-kuvaparit vanhasta ja nykyisestä Lemin maisemasta.
Elokuvana esitettiin Mollbergin ”Aika hyvä ihmiseksi” ja siitä pois leikatut otokset.
Elokuvan kuvaaja, leikkaaja on Hannu Peltomaa.

Aapo Pekari oli syntynyt Lemillä vuonna 1943. Oppikoulunsa hän kävi Helsingissä ja aloitti työskentelyn kuvaajana Yleisradiossa 1960-luvulla. 
Aapo Pekarilla oli aina lämmin suhde kotiseudulleen Etelä-Karjalaan ja Lemiin. Hänen sukunsa oli vuonna 1906 ostanut Lemiltä vanhan kaupparakennuksen, johon jo vuosikymmeniä sitten Pekari perusti Taikalyhty-nimisen antikvariaatin.  Taikalyhty on tuhansien kirjojen antikvariaatti ja tilassa sijaitsee Aapon sanoin Suomen pienin elokuvateatteri vuorattuna vanhoilla elokuvajulisteilla.
Kesäantikvariaattina tunnettuun Taikalyhtyyn Pekari valmisteli joka kesäksi erikoisnäyttelyn ja elokuvanäytöksiä. 
Pekari itse oli viime kesänkin töissä antikvariaatissaan Lemillä. Talvet hän asui Helsingissä.
Aapon tekemä työ lemiläisen kulttuuriperinnön vaalimiseksi on korvaamaton. Vuonna 2014 Aapo Pekari saikin ansioistaan Lemin kotiseututekopalkinnon. 
Tuolloin häntä luonnehdittiin palkintoperusteissa näin: 
"Aapo Pekarin ansiosta olemme saaneet nauttia mm. kuva- ja äänitallenteiden historiasta, joissa alueellisuus ja paikallisuus muodostavat yleisölle mielenkiintoisen aikaikkunan menneisiin tapahtumiin. Aapo Pekari vie ainutlaatuisella, omaleimaisella tavalla Lemiä kohti nykyaikaista, ihmisläheistä hyvinvointikuntaa, jossa lemiläisyys on kunnan ja kuntalaisten arvokasta pääomaa."

Kesä 2021 oli Taikalyhdyn 38. kesä.

Taikalyhty löytyy osoitteessa Uimintie 7, 54710 Lemi.

 

 

Aapo Pekari ja Hannu Peltomaa kesällä 2021

 

 Lemin Taikalyhty 2015

Pekarin kauppa sotakesänä 1942 

 

Tarinaa Taikalyhdystä


"Kronologia kertokoon, että kirjakaupan lisäksi, Taikalyhty on kulttuuritoimintaa.
Se on kauppamuseo, suvun, Lemin ja kaupan historian lisäksi se kertoo kirjan,
valokuvan ja elokuvan historiaa.    
Museona se on virallisesti Etelä-Karjalan museoportaalissa
Lemin kotiseutumuseon kanssa.

 
 

Aapo Pekari 2021

 

Aatu Pekari aloitti useita kulttuuritoimintoja Lemillä
Nuorisoserasta 1891, kansakoulusta 1893, suojeluskuntaan 1918 ja
Säästöpankkiin 1914.
Hän toimi kunnan esimiehenä ja kirjaston hoitajana sekä aloitti kirjakaupan 1923.
Samanaikaisesti hän hoiti maakauppaa, jonka oli lunastanut itselleen 1906.
Kun kirjakauppa ”vapautui” 1967 ja kustantajien näytevarastot lopetettiin,
Pekarin kirjakauppa päättyi avautuakseen jälleen 1983 nimellä Taikalyhty.
Taikalyhdyssä kirjat valloittivat koko kaupan, vaan kaupan, kirjakaupan,
konttorin ja etuvaraston  hahmot ja kalusteet säilyivät muodostaen museaalisen tilan.
Kun 1870 luvulta säilyneen tiskin takaa myydään kirjoja, voi sanoa kaupan olevan
Suomen vanhin toimiva maakauppa.
Taikalyhdyn tiloissa on heti sen alkukesästä 1983 lähtien järjestetty
kesän teemaan sopiva näyttely. Nimekkäitä näyttelyjä ovat olleet I.K. Inha, Sergei Prokudin-Gorski,
Irving Penn, Pentti Sammallahti, Taneli Eskola, Arno-Rafael Minkkinen,
Touko Yrttimaa, Daniel Nyblin, Caj Bremer, Ismo Hölttä  ym..ym.
 
Kuvataiteilijoista ovat esillä olleet Akseli Gallen-Kallela ja Elias Muukka.
Etuvaraston kamariteatterissa on esitetty elokuvia,
Harvinaisin lienee dokumentti Lemin suojeluskunnasta  vuodelta.1923.
Yhteistyö Suomen Elokuva Arkiston kanssa on auttanut erikoisten elokuvien
löytämisessä ja esittämisessä.
Etuvaraston kamariteatterissa on esitetty elokuvia,
Harvinaisin lienee dokumentti Lemin suojeluskunnasta  vuodelta.1923.
Yhteistyö Suomen Elokuva Arkiston kanssa on auttanut erikoisten elokuvien
löytämisessä ja esittämisessä.
Tapiolassa on taikalyhty järjestänyt myös talvisin elokuva-iltoja
yhteistyössä Elokuva-arkiston ja Kotiseutuyhdistyksen kanssa.

Taikalyhdyn elokuva-ilta Tapiolassa. Taikalyhty dokumentti meneillään.

 

Taikalyhdyssä voi tehdä löytöjä. Kuva 2021.